Äänestys
Rokkaako Alaparkki?
|
|
Alku aina hankalaa. Auto oli joutunut ilkivallan kohteeksi. Vilkun viiksi oli
katkottu ja auto muutenkin sotkettu, kaikki johdot oli revitty irti. Jotta
saimme auton liikkeelle, meidän täytyi purkaa rattilukko ja käynnistää auto virtalukon pohjasta.
Varkaat olivat ystävällisesti survoneet virtalukkoon jotain sinne kuulumatonta ja vääntäneet
rattilukon jumiin. Autosta oli myös hävinnyt ratin keskiosa, ei siis keskiö kuten meille
kerrottiin. Onneksi otimme mukaan vararatin. Ostimme uuden virtalukon, koska sitä vaadittiin
katsastuksessa ja teimme töötin painonapilla ratin viereen.





Auton väri oli alunperin ollut kauniin sammakonvihreä, jonka jälkeen se oli maalattu
viininpunertavaksi. Hioimme maalipinnat ja poistimme pintaruosteet, jonka jälkeen
tuhosimme siihen useammankin spray-pullon. Takasivulasit saivat myös tummennukset,
kun vanhat oli vihdoin saatu nyljettyä irti. Tasaisin tummennus on kuitenkin takalasissa,
joka tehtiin "tummennus" spraylla.



Keulaan saatiin uutta ilmettä maalaamalla etumaski ja lampunympärystät hopeiseksi.
Myös Opelin merkki on löytynyt keulalle. Kromi puskurit pääsevät oikeuksiinsa mustalla
pohjalla.


Konehuoneen kanssa olikin kaikkein eniten tekemistä. Kaikille kerrottakoon, että autosta ei
ollut tarkoituskaan tehdä tehokasta, vaan toimiva takavetoinen kehonsiirtoväline talveksi.
Kun auto oli saatu kasaan, se lopetti totaalisesti käymisen. Vikaa etsiessä vaihdettiin muutamia
osia esim. puola, konkka, tulpat, virranjakaja ja kaasarin tiivisteet. Joka välissä kaasari
purettiin ja pestiin bensalla, koska kone oli aivan täynnä paskaa. Lämmityslaite purettiin ja
saatiin lopulta elvytetyksi henkiin. Syyläriin jouduttiin tekemään pieni paikka.

Autoon muutoskatsastettiin hieman vakiota suuremmat renkaat. norm. 155. 65. 13 nyt 205. 50. 15.
Ohjattavuus ei kuitenkaan kärsinyt. Kovat rengaspaineet ovat ongelma vain mukulakivillä.

Vanha perä oli hieman loppuun ajettu ja se kolisi ikävästi. Saimme onneksi hankittua
toimivan perän, joka kaipasi vain jousikuppien uusimista.

Kaikki pikkuosat tarkassa järjestyksessä (ensimmäiset 10 minuuttia.)

Kylkeen maalattiin sapluunan avulla lohikäärmeen kallo (ne jotka eivät sitä
tunnista, eivät ole nähneet koskaan lohikäärmettä, raukat)

Tästä kuvasta huomaa kuinka kauniin värinen auto on ollut.

Autosta oli joskus ollut tarkoitus tehdä jokkisauto, jonka vuoksi tankki
on siirretty takapenkin selkänojaan ns. turvatankiksi.

TYÖSSÄ MUKANA:
Jari Projektin isä
Elina Sapluuna vastaava
Sanna Valumavastaava ja kalvojen nylkijä
Janne Kuljetusavustus
Raimo Hitsauspäällikkö
- jtk79@jippii.fi
|
|