Äänestys
Rokkaako Alaparkki?
|
|
Toyota Yaris T-Sport 1.5 VVT-i 2002
03.11.2002
Perjantaina 25.10.2002 ryhmämme pani päivän kestävälle koetukselle vuoden 2002 Toyota Yarisin urheilullisen T-sport mallin. Testikilometrejä kertyi päivän aikana reilut 200.
Yleistä
Yaris on kompakti viisipaikkainen pikku perheauto, joka hämmästytti pieniin ulkomittoihinsa nähden erittäin suurilla ja hiljaisilla sisätiloillaan. Istuimet ovat sijoitettu melko korkealle, mahdollisimman keskelle autoa turvallisuus- ja mukavuussyistä. Autoon astuminen käy kätevästi, eikä takapenkin matkustajaltakaan, toisin kuin monissa muissa saman kokoluokan autoissa, vaadita suuria akrobaattisia kykyjä takapenkille untuvatakki päällä päästäkseen. Ensi istumalta jääkin ihmettelemään, että eikös tämän pitänyt olla pikkupurkki. Sisätilat ovat todellakin avarat; toimituksemme neljä edustajaa mahtuivat autoon ilman että syntyi minkäänlaista ahtauden tunnetta. Kaikille riitti vielä jalkatilaa, niin edessä kuin takana. Yaris sai Euro NCAP sivutörmäystesteissä täydet 100 pistettä, ilman sivuturvatyynyjäkin ja oli samalla myös luokkansa turvallisin auto.
Ennen kaikkea Yaris yllätti taloudellisuudellaan: suurikulutuksellisin T-Sport malli ei niellyt sekalaisessa ajossa äärimmäisen raskaalla kaasujalallakaan kuin kahdeksan litraa sadalla kilometrillä, joten luvattu seitsemän litraa toteutunee varmasti tavallisessa ajossa. Taloudellisimman 1.0 litraisen mallin luvataan selviävän 5,7 litralla sadalla sekalaisella kilometrillä. Kaikki Yarisin bensiinimoottorit ovat 16 venttiilisiä ja käyttävät Toyotan VVT-i (Variable Valve Timing -intelligent) tekniikkaa. Toyota oli ensimmäinen autonvalmistaja, joka toi tämän aiemmin luksusautoissa käytetyn tekniikan Yaris-kokoluokan autoihin. VVT-i tarjoaa erinomaisen suorituskyvyn yhdistettynä pieneen polttoaineenkulutukseen. Poikkeuksena moniin muihin tämän kokoluokan moottoreihin VVT-i:n ansiosta vääntöä löytyy huomattavasti jo matalilta kierroksilta alkaen.
Yaris on myös huoltokustannuksiltaan edullinen: välihuolto 15 tkm:n välein maksaa noin 100 euroa ja iso huolto 30 tkm:n välein noin 190 euroa. Toyota on tähdännyt myös luotettavuuteen ja kestävyyteen; esimerkiksi jakopää on ketjukäyttöinen. Takuu on 3 vuotta tai 100 000 kilometriä. Yaris oli vuonna 2001 Euroopassa Toyotan selkeästi eniten myyty malli (241 000 kpl). Toiseksi eniten myyty malli, Avensis, jäi alle puoleen tästä (115 446 kpl).
Mikä ihmeen T-Sport?
T-Sport on ärhäkkä Yarisin malli joka tarjoaa suorituskykyä, urheilullisuutta ja näyttävyyttä. Jo heti ensi istumalta urheilulliset istuimet tuntuvat tukevilta, nahkaratti on miellyttävän pehmeä käteen, valkopohjainen mittaristo näyttää hyvältä ja käyntiääni on huomattavan matalavireinen. Matala painopiste, jäykkä alusta sekä 185-55/R15 renkaat takaavat hyvän ajotuntuman. Uutta tuntumaa ajamiseen antavat normaalia nopeampi ohjaus sekä uudelleen säädetyt vaihteiston välitykset. Nopeudet pysyvät kurissa neljän levyjarrun voimin. Mistään urheiluautosta ei tietenkään ole kyse; urheilullisuuden tuntua vähentävät käytännöllisyyden nimissä hieman korkealle sijoitetut istuimet. Mielipiteitä jakoivat myös T-Sportin uudelleen säädetyt välitykset. Toyota Owners Clubin keskustelufoorumissa muuan Yarisin omistaja kehuu saavuttaneensa teholastulla 120 hevosvoiman tehon. Muun muassa Toyota Racing Developementsilta löytyy virityspalikkaa moneen lähtöön.
Ajokokemuksena T-Sport on miellyttävä; kiihtyvyyttä löytyy mukavasti ja kaarteissa ajettavuus säilyy tien pintamateriaalista riippumatta. Erikoisuutena kokoluokassaan, T-Sport Yarisista löytyvät EBD-tekniikalla toteutetut ABS-jarrut. EBD (Electronic Brake force Distribution) jakaa jarruvoiman optimaalisesti eri pyörien välillä riippuen esimerkiksi jarrutus-tilanteesta tai auton kuormasta. Jarrutus on mahdollisimman tehokas vaikka kyseessä olisi kaarrejarrutus tai auto on poikkeuksellisesti lastattu. Tämän koko- ja hintaluokan auton hankintaa suunniteltaessa Yaris on ehdottomasti koeajon arvoinen.
Ostoaikeissa?
Mikäli suunnittelet yarisin ostoa, niin ota yhteys Sauli Vuoreen. Häneltä saat yarisin todella sopivin ehdoin. Jos omistat tällä hetkellä esimerkiksi vanhan, katsastetun auton, saat siitä 1500 euron hyvityksen uuteen. Vanha auto riittää käsirahaksi ja rahoituksen voi tehdä jopa viideksi vuodeksi kiinteällä 5,9 % korolla. Kuukausieräksi muodostuu 230-380 euroa kuukaudessa riippuen ostettavan auton malliversiosta ja varusteista. Yhteydenotot voi soittaa numeroon 040 752 8390.
Pari sanaa tekniikasta
Tyyppi: 16v DOHC
Iskutilavuus: 1497 cm3
Teho: 78 Kw (106 hv) @ 6000 rpm
Vääntö: 145 Nm @ 4200 rpm
Omamassa: 1015 kg
0-100Km/h: 9,0 s
Huippunopeus: 190 km/h
Risut ja ruusut
+ Suorituskyky
+ Ajo-ominaisuudet
+ Taloudellisuus
+ Sisätilojen käytännöllisyys
+ Äänieristys
- Moottoritieajoon liian lyhyet välitykset (jo 140km/h nopeudessa melutaso nousee kierrosten myötä kohtalaisen suureksi)
Toimituksen mietteitä
T. Selkälä: "Kiva ajokokemus, autona sporttia ei ole nähnytkään."
J. Mieho: "Iha jees."
M. Virtanen: "Alkuun vaihteisto oudoksutti, mutta kyllähän siitä vielä kelpo ajonautinto muodostui!!"
Aiheeseen liittyvät linkit
|
|